Opiskelin alun perin lähihoitajaksi, ja vietinkin valtaosan urani alusta varhaiskasvatuksen ja kotihoidon parissa. Koulutetuksi hierojaksi valmistuin vuonna 2016, ja toimin silloin lähes kolme vuotta päätoimisena hierojana. Erikoistuin opinnoissani urheilijan lihashuoltoon. Kävin myös lisäkurssit triggerpisteiden ja purentalihasten käsittelyyn. Välillä kävin pyörähtämässä muutaman vuoden palkkatöissä, mutta nyt olen toiminut taas täysipäiväisesti hierojana keväästä 2023 lähtien.
Halusin laajentaa osaamistani, joten tammikuussa 2024 aloitin noin 3,5 vuotta kestävät opinnot kiinalaisen lääketieteen ja akupunktion parissa. Oma valmistumisteni ei tuohon aikatauluun tapahdu, mutta opiskelut jatkuvat koko ajan. Käytän neuloja paikallishoitoina hieronnan ohessa, mutta en tee vielä kiinalaisen lääketieteen diagnostiikkaan perustuvia hoitoja.
Joulukuussa 2024 siirryin omiin toimitiloihin Hyvinkäälle. Hoitohuone on omani, mutta jaamme yhteiset vastaanottotilat vyöhyketerapeutti Krista Helanderin kanssa.
KOULUTUKSIA:
- Lähihoitaja 2009
- Koulutettu hieroja 2016
- Hierojan erikoisamattitutkinto, urheilijan lihashuolto 2016
- Kiinalainen lääketiede ja akupunktio 2024
Olen käynyt myös kursseja ja leirejä purentalihasten ja triggerpisteiden käsittelystä sekä thaivenyttelyhieronnasta. Käyn myös jatkuvasti erinäisiä kursseja ja luentoja verkossa, eikä oppiminen tunnu loppuvan koskaan. Yhdistelen kaikkea oppimaani aina tilanteen ja asiakkaan mukaan.


Tullessasi käsittelyyni hoidan ongelmia mielellään kokonaisvaltaisesti. Kipupaikat ovat tietenkin huomion kohteena, mutta usein niiden alkusyy voi olla jossain ihan muuallakin. Katsotaan siis yksilöllisesti käsittely juuri sinun tarpeisiisi.
"Lempialuettani" on niska-hartiavaivat ja niihin liittyvät päänsäryt. Käsittelen usein näiden yhteydessä paljon myös kallonpohjaa, niskaa sekä kaulaa. Lisäksi käsivarret, rintalihakset ja olkapäät sekä kiertäjäkalvosimet on aluetta, jota käsittelen mielelläni laajasti ja monipuolisesti. Näillä keinoilla saadaan monesti helpotusta käsien puutumiseen sekä ranteiden, kyynärpäiden ja olkapäiden särkyihin.
Käsittelen tietenkin monipuolisesti koko kehoa päästä jalkapohjiin asti. Annan myös asiakkaiden iloksi ja riemuksi ns. kotiläksyjä, eli kotikonsteja. Niitä aktiivisesti tekemällä helpotat omaa oloasi, ja mahdollisesti jopa hierontakäsittelyjen tarve vähenee – vaikka tietenkin käsittelyihin olet aina tervetullut ihan vain ylläpidon ja rentoutumisenkin vuoksi.
Asiakkaat kuvailevat otteitani usein tasaisen ja rentouttavan hitaiksi, kuitenkin sopivan napakoiksi.

Lyhyesti vielä pari sanaa itsestäni: Vaikka nimeni onkin aiheuttanut joillekin mielikuvia ulkomaalaisista lähtökohdista, niin olen tällainen perus Pohjois-Pohjanmaan kasvatti. Valtaosan elämästäni ja opiskeluistani olen kuitenkin viettänyt pääkaupunkiseudun suunnilla.
Vapaa-aikaa vietän vaihdellen mm. koiran kanssa luonnossa, kirjoja lukien ja villasukkia neuloen. Mieluisimpia harrastuksia itselleni on ollut kamppailulajit, etenkin Krav Maga ja Brasilian jiu jitsu. Harmikseni tällä hetkellä aikataulut eivät mahdollista niiden säännöllistä treenaamista. Tarkoituksena ja haaveena on kuitenkin päästä takaisin niiden pariin vielä ennemmin tai myöhemmin.
Osaan puhua myös sujuvasti englantia.
